3. päivä Kökarissa 3.7.2017 / Kirkko ja ranta

Kökarin kirkon votiivilaiva, koristeellinen puinen merirosvolaiva, jossa on 64 kanuunaa. Perimätiedon mukaan laiva on kökarilaisen merimiehen Johans Ollen rakentama pienoismalli turkkilaisesta merirosvolaivasta. Olle purjehti kauppalaivalla, joka joutui merirosvojen kynsiin vuonna 1733.

2. päivä Kökarissa 2.7.2017 / Källskär

Källskärin länsirannalla pirunpeltojen vieressä on pieni Noidan mökiksi kutsuttu talo ja kallion laella asuinrakennuksen yläpuolella huvimaja, jota monet sanovat Muumitaloksi. Åkerhielm rakasti vieraita. Hän kutsui saareen aatelisia, liikemiehiä ja kirjailijoita, joiden joukossa oli myös Tove Jansson. Tove Jansson ihastui huvimajaan, jonka koristeellinen katto on ollut esikuvana Muumitalon katolle.

Källskärin länsirannalla pirunpeltojen vieressä on pieni Noidan mökki.

Saarealla on polkujen vieressä hauskoja pieniä kivitoteemeja.

Pirjo, Terhi, Outi ja mää.

Tove Jansson ihastui huvimajaan, jonka koristeellinen katto on ollut esikuvana Muumitalon katolle.

”Kuvataiteilijuus on täysipäiväistä työtä. Laadukasta taidetta ei ole mahdollista tehdä sivutyönä palkkatyön ohessa, eivätkä fyysinen ja henkinen jaksaminen edes venyisi siihen.”

https://raivoryhma.wordpress.com/vetoomus/

TAIDEKENTTÄ VIRTSAA OMILLE NILKOILLEEN

Me olemme raivoissamme. Kuvataiteilija on pätevyyden hankkinut ammattilainen ja hänen on saatava ammattinsa harjoittamisesta kohtuullinen korvaus.

Suomessa koulutetaan kuvataiteilijoita. Opiskelijaksi haetaan monivaiheisilla pääsykokeilla, joiden päätteeksi vain lupaavimmat saavat mahdollisuuden osallistua tutkintonimikkeeseen johtavaan koulutukseen. Koulutukseen käytetään vuosia aikaa ja rahaa, mutta todistusten jaon jälkeen viralliset tahot tuntuvat unohtavan kuvataiteilijoiden olemassaolon. Vaikka Suomen perustuslaki takaa jokaiselle oikeuden hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla (18 § Oikeus työhön ja elinkeinovapaus), ei ammatin erityispiirteitä oteta huomioon esimerkiksi työttömyysjärjestelmässä. Täyttä päivää työskentelevä kuvataiteilija saatetaan velvoittaa työllistymiskoulutukseen, koska hänen on toimeentulonsa turvaamiseksi ilmoitettava itsensä työttömäksi työnhakijaksi ja nostettava työttömyyskorvausta. Työvoimatoimiston tarjoamat kurssit eivät kuitenkaan auta taiteilijaa tämän omalla alalla, vaan täysipäiväinen työllistyminen palkkatyöhön edellyttäisi käytännössä alan vaihtoa.

Ongelman ydin ei silti ole tuissa, vaan järjestelmässä, joka pakottaa täysipäiväisesti työskentelevän ammattilaisen turvautumaan niihin. Kuvataiteilija saa harvoin korvausta tekemästään työstä. Itse asiassa taiteilijalle itselleen tulee huomattava lasku ammattinsa harjoittamisesta: työhuonevuokra, materiaalimaksut, matkustaminen, kuljetuskustannukset, galleriavuokrat, teosten esittämiseen tarvittavien laitteiden vuokraus,  teosten vakuuttaminen, ynnä muut, ynnä muut. Jopa useisiin näyttelyihin hakemisesta peritään maksu. Tällainen muutamien kymmenien eurojen jurytysmaksu on hyvin tavallinen käytäntö. Maksun nimi antaa ymmärtää, että sillä katetaan näyttelyn kuraattorin palkkio. Kuvataiteilija siis maksaa siitä, että hänen (usein) omalla kustannuksellaan tekemäänsä teosta edes harkitaan osaksi taidenäyttelyä, ja hänen velvollisuutenaan on maksaa myös yhden taidemaailman portinvartijan, kuraattorin tai juryn palkkio.

Ongelmat eivät lopu hakemiseen, vaan näyttelyyn pääsy voi sekin tuottaa taiteilijalle huomattavia taloudellisia vaikeuksia. Taideorganisaatiot jättävät usein näyttelyn pystytyksestä ja teoksen esille asettamisesta koituvat kustannukset täysin kuvataiteilijan harteille: esityslaitteistot, kuljetukset, vakuutukset. Kaiken tämän lisäksi organisaatio perii myydystä teoksesta huomattavan provision. Näyttelyehdoissa saattaa myös olla pykälä, jolla näyttelyn järjestävä taho takaa itselleen välityspalkkion jopa puoli vuotta näyttelyn jälkeen tapahtuvasta teosmyynnistä. Nämä käytännöt toistuvat niin suurissa taideinstituuteissa, kuin pienissä taiteilijaseuroissakin. Taiteilijalle palkkioksi tarjotaan näkyvyyttä, mutta sillä ei makseta vuokria tai osteta hiutaleita puuroon. Laajastakaan näkyvyydestä ei ole hyötyä, jollei se jossakin vaiheessa ala taata taloudellista toimeentuloa.

Taiteilijan palkkaa vastaan on argumentoitu sillä, että taidetta tulisi tehdä vain sellaisten, joilla on siihen itsellään varaa. Esimerkiksi Katleena Kortesuo ehdottaa taiteilijan uraa lottovoittajille, rikkaille perijöille ja eteville pankkirosvoille tai pähkinöillä eläville oraville (1). Tämä vähentäisi taiteilijoiden lukumäärää huomattavasti. Taiteen tekemisestä tulisi näin vain varakkaiden yksinoikeus, mikä puolestaan kaventaisi sen lähtökohtien monimuotoisuutta ja sotisi opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosenkin tukemaa “normien purkua” vastaan. Ministeri Grahn-Laasonen totesi Helsingin Sanomissa, ettei kulttuuri voi olla vain pienen ryhmän etuoikeus (2). Näin kuitenkin väistämättä tapahtuisi, jos taiteen tekijöiden taustat homogenoituisivat.

Kuvataiteilijat ovat tähän asti hyväksyneet vallitsevat toimintamallit ja -ehdot. On kuitenkin järjetöntä, että ammattitaiteilija ei saa tekemästään työstä minkäänlaista korvausta. Hänen kouluttamiseensa on käytetty aikaa ja rahaa, niin koulutettavan omia kuin valtion, mutta ala ei  takaa vähäistäkään toimeentuloa. Teosmyynti ei tätä tuo, ja on esimerkiksi mediataiteen alueella jo itsessään harvinaisuus. Olemattomia taiteilijapalkkioita perustellaan usein museoiden taloustilanteella, rahaa ei yksinkertaisesti ole. On totta, että kuvataidetaidealalla on tiukkaa, kuvataiteen valtiontuki on esimerkiksi jäänyt selvästi jälkeen muista taiteenaloista (3). Kyse on kuitenkin arvon antamisesta ja priorisoinnista. On itsestään selvää, että opas ja lippukassan työntekijä saavat tekemästään työstään korvauksen. Yhtälailla on tällä hetkellä selvää, että taiteilija ei tuota korvausta saa tai että korvaus on lähinnä nimellinen. Kuvasto ry valvoo tällä hetkellä ainoana toimijana jäsenkuvataiteilijoidensa oikeutta kuvankäyttö- ja näyttelykorvauksiin. Kuvasto ry:n säätämät korvaukset eivät kuitenkaan suhteudu taiteilijan antamaan taloudelliseen ja ajalliseen panokseen, vaan jäävät usein kaksinumeroisiksi summiksi (4). Kuvataiteilijoilla ei myöskään ole turvanaan työehtosopimuksia, jotka takaisivat kohtuullisen palkan. Ilman taiteilijoita ei ole taidenäyttelyitä, ilman näyttelyitä ei ole näyttelyvieraita eikä sisäänpääsytuloja. Ei kuitenkaan ole hedelmällistä syytellä puoleen ja toiseen, ja valittaa varojen vähyyttä. On yhdessä todettava, että vallitseva tilanne on kestämätön ja sen muuttamiseksi on tehtävä työtä.

Kuvataiteilijuus on täysipäiväistä työtä. Laadukasta taidetta ei ole mahdollista tehdä sivutyönä palkkatyön ohessa, eivätkä fyysinen ja henkinen jaksaminen edes venyisi siihen. Taiteen tekeminen ei myöskään tapahdu vain toimeksiannosta, vaan siihen kuuluu jatkuva tutkiminen ja irtautuminen tulostavoitteisesta ajattelusta. Lisäksi monista mielikuvista poiketen kuvataiteilijan työ sisältää paljon perinteisen toimistotyön elementtejä ja muistuttaa usein rakenteeltaan yrittäjän työtä. Budjettien laskeminen, jatkuva apuraha- ja näyttelyhakemusten kirjoittaminen, markkinointi sekä oman uransa suunnittelu jopa vuosiksi eteenpäin ovat osa taiteilijan jokapäiväistä arkea.

Niin kauan kuin taiteilijat ovat valmiita tekemään työtään ilman palkkiota, oletetaan heidän niin myös tekevän. Taidekentällä tarvitaan tämän vuoksi kokonaisvaltaista asennemuutosta. Kuvataiteilijoiden on kieltäydyttävä palkattomasta työstä ja todettava, että työllä on myös rahallista arvoa. Taiteella on arvoa.

  1. http://eioototta.fi/mika-ammatti-kannattaisi-valita/?fb_ref=Default
  2. http://www.hs.fi/kulttuuri/a1444188680417
  3. http://yle.fi/uutiset/taiteilijaseura_kuvataiteen_tuki_jaanyt_jalkeen_muista_taiteenaloista/7914774
  4. http://kuvasto.fi/hinnasto/

Mokulito-kurssi

Mokulito-kurssi Porin taidegraafikoiden pajalla 16.-18.10. Opettajana Tuula Moilanen. Kiva oli työskennellä tuttujen graafikoiden kanssa ja kurssi oli myös pieni kurkistus japanilaiseen kulttuuriin.

Mokulito-kurssi
Vasemmalta Irene Kaunisto, Lea Vaittinen, Bea Joutsen + tytär, Tuula Moilanen, Anne Kimiläinen, Teija Lehto, Anna Halls, Esko Railo ja Tuula Paulomo.

Satakunnan Kansa 18.11. / Kati Heljakka:

Satakunnan Kansa 18.11. / Kati Heljakka:

Tunteella ja taidolla

KUVAT Matka horisonttiin.

Maija Toropainen ja Anne
Kimiläinen P-galleriassa
30. marraskuuta saakka.

P-galleriassa matkataan loppukuun ajan horisonttiin Maija Toropaisen ja Anne Kimiläisen opastamana. Näyttely jakautuu luontevasti kahden taiteilijan osioihin, joissa ensimmäisen huoneen öljyväri- ja akvarelliteoksista vastaa Toropainen ja pienemmän huoneen hiili- ja temperatöistä Kimiläinen. Tutustuminen maalauksiin alkaa kahden pienikokoisen kuvan tarkastelulla. Toropainen maalaa rennolla otteella nopeasti syntyneiltä vaikuttavia saarimaisemia, joissa on levollinen tuntu.

Varma ote välittyy myös arvoituksellisesti nimetyn Olen hyvin pahoillani -sarjan öljyväritöistä, joiden olemassaolon syy selviää näyttelytiedotteesta. Niissä erilaisia muotoja saavat abstraktiot tarjoillaan monipuolisissa sävysommitelmissa. Sarjan akvarellit assosioituvat sen sijaan häiritsevästi laimennettuun ja sattumanvaraisesti leviävään vereen.

Mielikuva elämää ylläpitävistä rakenteista voimistuu verevän, sydämenmallisen väripinnan äärellä, sarjan teoksessa numero seitsemän. Taiteilija näyttäisi luotsaavan katseita ulkoisiin ja sisäisiin näkymiin.

Kimiläisen frottaasitekniikkaa hyödyntävät työt ovat yleisilmeeltään viimeistellympiä. Kiviä ja kallioita kuvissaan tutkineen taiteilijan ilmaisu kehittyy: Ikiaikainen aines taipuu tulkintamahdollisuuksiltaan aiempaa runsaslukuisempiin suuntiin kun kalliot alkavat saada eläimellisiä muotoja ja kivikuvaelmat tarjoutuvat näkökenttään kuin paketoituna materiana.

Toivomuskivi ja Kohtaaminen -teoksissa kiven hiljaisuuteen yhdistyy hieno liikekieli. Sopimus?-työ saa pilkutuksen myötä ylleen kiinnostavan ulottuvuuden lisää. Kahden Kökarissa työskennelleen taiteilijan kokonaisuuksista hahmottuu yhtä aikaa tunne ja taito.

Kati Heljakka

satakunnankansa_print

LEHDISTÖTIEDOTE / Matka horisonttiin, 14.11.–30.11. 2014

Näyttely koostuu hiilipiirustuksista, öljyväri- ja temperamaalauksista. Näyttelytöiden yhteisenä teemana on yllättävä kohtaaminen vieraassa kaupungissa ja sama ahvenanmaalainen kunta, Kökar, jossa kumpikin on työskennellyt monen vuoden ajan.

Maija Toropaisen maalaukset ovat öljy- tai tempera töitä.  Kaukana olevat saaret on maalattu pienille kolmiuloitteisille maalauspohjille. Toinen maalaussarja kuvaa veden pinnan alaista kuolevien eliöiden maailmaa. ”Kun viime kesänä kuulin kahden tehtaan päästäneen myrkkyjä Kokemäenjokeen, harmistuin. Ja kysyttäessä tehtaiden vastuuhenkilöt eivät osanneet sanoa muuta kuin, “Olen hyvin pahoillani”. Tein viiden maalauksen sarjan aiheesta.”, kertoo Maija Toropainen.

http://www.maijatoropainen.com

Anne Kimiläisen töiden aiheet ovat kevään 2014 työskentelymatkalta Kökariin. Näyttelyn töissä on käytetty frottaasitekniikkaa hiilen ja guassin lisäksi. Frottaasi – ranskaksi frottage – on surrealistien kehittämä tekniikka, jossa paperi laitetaan epätasaisen tai karhean pinnan päälle. Paperia han­gataan hiilellä tai pehmeällä lyijykynällä niin, että kohol­la olevat osat saavat väriä. Töissä yhdistyy tarkka luonnon havainto sattumanvaraisuuteen.

“Haluan tallentaa kiviä yksityiskohtaisesti, koska ne ovat kaikki erilaisia persoonia. Uusimmissa töissäni olen teksturoinut kivien pintaa pisteillä, ihmisen tekemää ajallisuutta ikuisiin kiviin.” kertoo Anne Kimiläinen.

http://www.annekimilainen.com

Toropainen (Helsinki) ja Kimiläinen (Pori) ovat valmistuneet kuvataiteilijoiksi Turun AMK:n Taideakatemian kuvataiteen koulutusohjelmasta muutama vuosi sitten.

P-galleria 12.11.–30.11. 2014 , Maija Toropainen & Anne Kimiläinen

Näyttelyaika lähestyy kovaa vauhtia. Työt ovat kuitenkin tällä kertaa mallillaan. Jotain pientä viilaamista vielä on.

Näyttelyn tekstit vielä kuntoon, niin aikataulu pitää kutinsa – kerrankin ;D

http://galleria.porintaiteilijaseura.fi/?page_id=11

Elisa Lientola: Taiteilijalle jää työstä luu käteen

Painava puheenvuoro:

http://elisalientola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/175087-taiteilijalle-jaa-tyosta-luu-kateen

Cronberg:

Luova kasvu ja taiteilijan toimeentulo 

http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2010/liitteet/okmtr06.pdf?lang=fi 

 

Vanha saha, Noormarkku 14. – 15.6.2014

Porin Taiteilijaseura järjesti maalausleirin Noormarkun Ahlströmin vanhan sahan maisemissa. Alue on upeaa vanhaa miljöötä. Noormarkun joki kiemurtelee alueen läpi.  Vihreää riitti yliannostukseen saakka. Aurinkoinen sää teki kaiken hyvin kontrastiseksi, valintoja, valintoja… Mitä korostan, mitä jätän pois. Todella mukavat kaksi päivää. Ja taiteilijatovereita oli mukava tavata. Hyviä keskusteluja työskentelyn lomassa.

image

image

image

image

image

image

Räkätin pesä

Ei käyty viikkoon möksällä ja sinä aikana oli räkätti tehnyt pesänsä verannan tuolille. Hienosti tehty pesä, heinää, savea ja painoikin aika lailla noin kevyen näköiseksi. Kauniita munia, kuin koruja. Sekaannuimme luonnon kiertokulkuun ja nostimme pesän pois. Lokit tai varikset hoitelivat munat…

Not been at cottage (allotment garden) at week and during that time was a bird made ​​its nest in the porch chair. Well done nest, grass, clay and weighed quite a lot. Beautiful eggs, like jewelry. Were involved in the natural cycle and carry it out. Seagulls or crows took care of the eggs …

Raäkätin pesä1 Raäkätin pesä2

PARAATI, OMAKUVA LINTUNA | 01.05-11.05.2014

Satakuntalaiset kuvataiteilijat lintuina Paraatissa

P-galleriassa aukeaa vappuaattona Paraati, omakuva lintuna -näyttely. Satakuntalaiset kuvataiteilijat ovat valmistaneet omalla tekniikallaan linnun, joka kuvaa heitä itseään. Näyttelyssä on mukana värikäs ja riemastuttava otos satakuntalaisia taiteilijoita, 80 lintua! Taiteilijoille on ollut avoin kutsu osallistumiseen.  Paraati, omakuva lintuna -näyttelyn toteuttaa läänintaiteilija Marjo Heino Taiteen edistämiskeskuksen Porin sivutoimipisteestä.

Tämä ainutlaatuinen lintuparvi on muuttanut gallerian perinteisestä taidenäyttelystä kokonaistaideteokseksi. Tilassa kaikuu sirinä ja lirkutus. Riemastuttavan monenlaisia siivekkäitä istuu oksilla ja lentää tilassa. Taiteilijat ovat lähteneet ennakkoluulottomasti tulkitsemaan itseään; toinen kuvaa itseään videona, toinen äänenä. Joku retkottaa lattialla, toinen kimmeltää timantteina. Taiteilijoiden mielikuvitus on lentänyt ja lintuja on valmistettu mm. saippuasta ja Kimble-nopasta.

Näyttelyn lähtökohta on leikkimielinen, mutta tulosta voi tarkastella näyttönä taiteilijoiden yhteisöllisyydestä, siitä mihin kaikkeen taidemuodot taipuvat ja miten materiaalilla saa kuvattua ihmisyyttä, taiteilijuutta – tai elämää lintuna.

Miksi linnut? Syinä ovat kevät, valo ja vappukin. Muuttolintujen paluu tuo taidetaivaalle kirjavampaa siivekästä. Taiteilijoilla on usein unelma lentämisestä, mihin kaikkialle siivet kantavat?

Minä meriharakkana, öljy, 15 x 15 cm, 2014