2011

Vaatehuoneterapiaa

Vaatenhuoneen siivous herätti yhtä paljon ajatuksia, kuin jos olisin istunut luennolla, jonka aihe on länsimaisen ihmisen suhde materiaan. Tai terapia-istunto aiheena tavaran haalimisesta luopuminen.
Olemme taatusti ensimmäinen länsimainen sukupolvi jolla on näin paljon tavaraa hallussaan. Kaikki isoisovanhempien, isovanhempien ja vanhempien itse tekemät tavarat joista ei millään voi luopua + sitten ne kaikki aartet jotka on aikoinaan hankittu. Kun tavaroista on eroon päässyt, huomaa, että elämä jatkuu kevyempänä. Ja oman elämän tärkeät ihmiset muistaa muista asioista kuin materiasta.

Taiteilija tarvitsee hyvät kengät

Taiteilija Markus Kåhrella on hyviä juttuja. Olin eilen keskiviikkona Turussa taideakatemialla kuuntelemassa hänen ajatuksiaan.
Hyvä kysymys on arvokkaampi kuin hyvä vastaus? Ja paljon muuta jotka jäivät istutetun siemenen lailla ajatuksiin. Neuvo hyvistä kengistä pätee, ideoita syntyy parhaiten liikkellä ollessa. Minulle paras paikka on ollut linja-auto ja juna.